Epäonnen Tahdon

Elämä on merkitys ja aika mikä täytyy jakaa toisen kanssa kun oikean löytää.Minun elämääni tuli ihminen ja toi valtavan valon , onnen  ja rakkauden.Tiesin että se olit sinä jota tulisin viimeiset vuoteni rakastamaan enkä ketään muuta.Otin ison riskin kun aikani silloin mietin ja päätin kosia sinua.Olivathan tunteeni selkeät siitä ei ollut epäillystäkään.Sanoin silloin sinulle ...Jos nyt laitat tämän sormuksen sormeesi viemme tämän loppuunasti ja sinä laitoit!Aika on kulunut eikä muuta ole tapahtunut kuin turhia lupauksia.En kyllä itse ajatellut sitoutua siinä vaiheessa kun keinutuolin jalat rupeavat narisemaan allamme ,vaan siinä vaiheessa ajattelin  olla sinun vierelläsi kiikkua ja selata onnellisena hääkuvia ja jos meille vielä onni olisi suonut niin lapsemme kuvia.Se että olet siirtynyt miettimis linjalle saa minut epävarmaksi.Juu olet sanonut että menet,mutta ensiksi tämä syy et luota minuun jos jätän,seuraavaksi olet miettinyt onko varaa.Tällaisia ei mietitä jos tunteet ovat vahvat toista kohtaan ja oikeasti haluaisi itse avioliittoon.Päivät,viikot ja kuukaudet ovat tehnyt minut epävarmaksi.Olenko yksin tunteideni kanssa tässä suhteessa?Onko vain minun rakkauteni aitoa?Päivittäin jostain tulee muistutusta tv:stä tai muitten suusta häistä,kosinnasta yms.Pääni on tuskasta muruina ja sydän kiukusta,surusta tukehtuneena.Miksi?miksi ihmeesä sun piti tehdä mulle näin?olisitpa vaan torjunut mut jo silloin tai miksi ihmeessä meninkään kosimaan.En tiedä milloin on ollut näin paha olla kuin nyt on ?kuinka elämä voikaan riepotella kokoajan?Se että tekisi mieli ravistella sua ja sanoa miksi teit näin,miksi leikit mun tunteilla kun tiesit että se oli mulle iso ja tärkeä asia.Luulen  sinun tunteesi vaipuneen jotain jätät sanomatta tai et sano mitä sinä halauat,mutta on väärin hyväksyä toisen ehdotuksia ilman että haluaa niitä myös itse se loukkaa toista ja pahasti ilman seurauksia.Yksin ollessani mietin mitä olen sinulle.Olenko parsakaali jota et koskaan pistäisi suuhusi?Vai olenko sulle se oikea joka saa sullakin kipinän sydämmeen niinkuin mulla on tuntunut. Käsitykseni asiasta ja koko tulevasta elämästä on muuttunut hienoksi hiekaksi käsissäni jota yritän pidellä jotta se ei vaan livistäisi pois elättäen vielä toiveita että kaikki vielä muuttuisi paremmaksi.

Luottamuuden rajoilla

Kuinka luottamus saada haettua takaisin kun ihmisen mieli on petetty?Se tuska mikä jää arpena ihmiseen kun sitä on petetty on mahdoton saada pois.Mieli tekisi uskoa ja sitten kaikki kääntyykin ihan päin vastoin kun tulee pienikin vastoinkäyminen.Asioita joita olen joutunut kokemaan elämäni aikana on vaikea siirtää sivuun ja yrittää taas luottaa toiseen ihmiseen.Tietoisesti tiedän että et ole sama ihminen kuin aikaisempi kumppanini on ollut,olet aivan ihana persoona eikä sinua voi missään nimessä verrata  siihen.Kuitenkin kun joku ei mene niinkuin pitäisi pelkään että taasko minua petetään?olenko oikeasti näin helppo ihminen jotta minua voi aina mennentullen höynäyttää?eikö minua kukaan oikeasti voi rakastaa sydämmensä pohjasta?olenko oikeasti niin päällepäin helposti nöyryytettävä ihminen?olenko ruma ettei kukaan minuun voisi edes rakastua oikeasti?onko  nämä kysymykset vain sentakia olemassa koska itse tunnen palavaa rakkautta sinua kohtaan ja elän kokoajan pelossa viekö joku pois sen minulta?sinä kyllästyt ja rakkautesi sammuu minuun?löydät jonkun toisen tai haluaisit löytää jonkun paremman?ajatuskin siitä että menettäisin sinut menetän myös koko elämäni.Vaikka tiedän että jokaisella on oikeus onneen niin myös sinulla ja jos sinä et ole onnellinen minun kanssani täytyy minun antaa sinun mennä.Minä tiedän että sinä elet minun onneni ja jos sinä menet saat mukaasi myös minun elämäni.En tiedä miten käsittelisin tämän sanan LUOTTAMUS.Sehän on kuitenkin toiseksi tärkein sana rakkauden jälkeen.Miksi en luota siihen mitä sanot.Jotenkin ne tuntuvat mahdottomilta ja aina kerrot jonkun uuden sepityksen.Onko ne totta vai ei?sitä tuskin kukaan tietää.Joo tiedän myös itse että olen myös mustasukkainen mikä ei ole hyväksi,mutta tiedän myös sen että en ole koskaan käyttäynyt näin ja tiedän myös tähän vastauksenkin mikä taitaa olla ainut mihin osaan vastata.Rakkaus.Se salakavala tulinen roihu mun sisällä kun ajattelenkin suo.Se saa mun sydämmeni lyömään ja perhoset lentelee vatsassa kun sut taas tapaan.Se saa mun hengityksen kulkeemaan raskaammin kun sydänlyö kun odotan että soitat.Miksi,miksi ihmeesä kun mä vihdoin löysin mun kokoelämän onnen niin tulee kokoajan jotain mikä pilkkoo tätä suhdetta palapalalta.Enkä mä halua suo satuttaa,enkä myöskään haluaisi että sä satuttaisit muo.Vai onko niin että kaikki nää vastoinkäymiset on merkki siitä että me oikeesti rakastetaan toisiamme ja siksi tunteet koettelevat meitä kuin myös elämäkin on sitä tehnyt.Nää on taas kysymyksiä mihin en löydä vastauksia.Voinhan ainakin tänne kirjoittaa kun lupasin että en sinua sillä häiritse kokoajan  Rakastan sinua niin paljon,että se sattuu ja itkettää kaikkien ikävien asioitten jälkeen.

Sydämmen tuskaa

Nyt tuntuu että tämä karuton hiljaisuus jatkuu täällä pitkään.Mieleni on sekaisin enkä tiedä mitä pitäsi tehdä?Riittäkö suhteessa pelkkä rakkaus pitämään parin yhdessä?vaikka rakkaus on vahva side kestääkö sielu sen yksinäisyyden ja onko siinä mitään järkeä jos kuitenkin elämä lyö matalaksi vähänväliä?Nyt herää itselläni kysymys onko hänellä sydämmessään paikkaa ja tilaa minulle?vai viekö työ ne vähäisetkin ajat mihin olen suunnitellut jotain pois meidät toistemme luota.Miksi vähänväliä vastoinkäymisiä?onko tämä merkki että emme kuulukkaan yhteen?niin paljon kysymyksiä,mutta ei vastauksia.Vaikka kuinka yritän miettiä vastauksia en saa itsestäni muuta irti kuin kyyneleet silmiin.Päässäni pyörii kokoajan oliko tämä tässä johtaako tämä meidät erilleen ja se pelottaa minua todella paljon.Se että olisin yksin...no siis periaatteessa olenhan yksin melkein kokoajan,mutta niin että tietäisin et olisi lähellä enää koskaan...saa karvani nousemaan pystyyn.Pystyisinkö herämään  aamulla ylös niin että sinun kasvosi ei olisi edes välillä käteni ulottuvilla kun silmäni avaan?Elämäni on jotenkin turhaa.Tuntuu kuin minulta haluttaisiin viedä kaikki onni pois,kuin kostoksi jostain mitä en ole tehnyt.Onko meidän yhteisen elämän suunnitelmat kaiverrettu kiveen niin että ne ei koskaan toteudu.Oliko ne minun onnellisen elämän haaveita,mitkä jäävät vain muistoiksi sydämmeeni.Elämäni rakkaus,lapsi kanssasi ja ne ihanat haaveet siitä että olisin saanut valkoisissa kävellä luoksesi ja sanoa sen yhden sanan TAHDON,tuntuu kuin paha tuuli olisi yhtäkkiä vienyt kaiken pois ja jättänyt minulle vain rikkoutuneen sydämmen jäljelle.

Elämä tässä ja nyt!

Jotenkin kaikki vain hiljeni.Ei liikettä ei ääntä ...hiljaista.Asunnossa  kaikui vain minun tuskassa kiemurtelema sydän mikä itki ikävää lähdettyäsi taas työputkelle.Olin taas saanut nauttia seurastasi ne ihanat neljäviikkoa kun vietit kesälomaa.Aika kuitenkin vierii nopeasti ja karu paluu arkeen taas koitti.Pelkkä saatto sinut linjautoasemalle oli tuskaa ja vääntöä että en taas ratkeaisi itkuun.Päätin olla vahva ja sanoin itselleni että kestän tämän ja pidän tunteeni kurissa en itke.Kunnes sinun piti sanoa ne maagiset sanat Rakastan suo.Olin pelin menettänyt.Kyyneleet vaan vierivät väkisin silmilleni ja siitä liukuivat pitkin poskia.Tilanne tuntui vaan niin raskaalta että mielestäni sanoin myös takaisin Rakastan suo,mutta voi olla että sanat takertuivat kirjaimiksi kurkkuuni.Mä meen sanoin ja käännyin ja lähdin.Koko kävelymatka tuntui monilta kilometreiltä vaikka matkaa tuskin oli edes kilometriä.Itkin koko matkan ja mietin miten jaksaisin odottaa taas nämä päivät että palaisit luokseni.Kotona yritin vain tehdä normaali kotiaskareita,mutta jokapaikasta tuli eteen jotain mikä muistutti sinusta ja sai taas minut tajuamaan että et olisi täällä.Kyyneleet vain väkisin tulvivat silmiini vaikka kuinka yritin vastustaa niitä.Voi kuinka kaipasin jo sinua.Kaipasin sitä kainaloa mihin kaaduin kun katsoimme tv.ttä.Kaipasin sitä hymyä kun olin huonolla tuulella mikä sai minut nauramaan,kaipasin sitä halia mikä sai minun oloni tuntemaan turvalliseksi ja ennenkaikkea niitä kasvoja kun aamulla avaan silmäni ensimmäisen kerran ja kaikkea sitä mitä yhdessä teemme.Kaipaan niitä ihan hirveästi kuinka kestän nämä päivät ja kuinka taas totun siihen että et ole jokapäivä lähelläni.Taas sain muistutuksen siitä miten minusta oli löytynyt uusi piirre...Rakkaus olin rakastunut sitä se oli.Vaikka olimme olleet yhdessä lähes kaksi vuotta oli tunteeni kuin vasta ihastuneella teinillä.Tunteeni olivat niin vahvat että tiesin että näitä ei niin vain murskattaisi.Minun elämäni,onneni ja rakkauteni olet sinä.Sinua olin odottanut kaikki nämä vuodet ja joka kerta kun lähdet luotani tekee se minut yhä varmemmaksi,sinä olet se jota rakastan ja jonka kanssa haluan elää elämääni  aina.

Epäonnesta Onneen

Kaikki tuntui vihdoin jotenkin helpolta kun vihoviimein sain sanottua,että tahdon irti tästä suhteesta.Monien vuosien jälkeen vihdoin omaelämäni koittaa ja saisin tehdä mitä halusin pelkäämättä mitä siitä seuraisi.Itselleni sanoin,että en seurustelisi enää,enkä tekisi enää lapsia olihan minulla jo yksi täysi ikäinen lapsi entisestä liitostani ja se saisi riittää.Nyt antaisin vain aikaa itselleni. Siinä sinä sitten seisoit suoraan edessäni hymyillen ja tiesin heti että olin täysin myytyä naista.Kaikki lähti meidän yhteisestä kahvista minkä tietysti olin uskaltautunut pyytämään sinun tulla juomaan kanssani.Siinä kun juteltiin huomasin,että meillä oli paljon yhteistä.                                                      Viikot vierivät ja tapailimme aina sinun vapailla toisiamme.Nyt tajusin,että olin löytänyt elämäni rakkauden.Tähän mieheen satsaisin kaikkeni ja tekisin kaikkeni,jotta en menettäisi sitä.                       Pitkän pohdinnan jälkeen luovuin kaikesta vanhasta elämästäni ja muutin luoksesi asumaan.Elämääni tuli aivan uusi alku kun päätimme ruveta yhteistä lasta yrittämään.Minä joka olin aina sanonut,että en lapsia tekisi oli muuttunut aivan päinvastaiseksi.Puolenvuoden  jälkeen yrityksemme palkittiin ja olin raskaana.Se tunne oli aivan mahtava.Sinä ja minä sohvalla tunnusteltaisiin masua milloin ensi liikket tuntuivat...kaatuikiin ensimmäiseen ultraan missä olin saanut keskenmenon.Tuskan määrä oli mitä kauhein.Miksi meille kävi näin?miksi en ollut onnistunut?heräsi paljon kysymyksiä ilman vastauksia.Sitten normaalit toimenpiteet.Kotityhjennys mikä ei onnistunut ja sain odotella normaalia elämää puolivuotta kunnes todetaan,että on pakko tehdä kaavinta.Tuska jatkui kaiken tämän jälkeeenkin vielä.Päättymätön vuoto mitä jatkui kuusi viikkoa.Olin väsynyt,veriarvoni oli päin honkia,tuntui että en jaksanut enään eikö loppua näy.                                                                               Vihdoin elämä sitten taas kirkastui ja  kaiken jälkeen saatiin taas yrittää,mikä toikin tulosta heti.Onnellinen niin onnellinen josko nyt saataisiin ne pienet varpaat meillekkin.Tiesin,että se olisi myös sinulle tärkeää ,koska sinulla ei ollut vielä omia lapsia.                                                                   Kipu pieni kipu pikkuhiljaa tuntui alavatsassa päivittäin joka välillä oli todella tuskallista.Tiesin että nyt ei ollut kaikki hyvin.Soitto neuvolaan ja sieltä ultraan missä todetaan ei mitään,tyhjä,ei ketään paikalla.Elämä puristettin pois minulta kuin väärin kirjoitettu paperi.Miksi minä?miksi kun löysin jo elämäni rakkauden voitaisi olla onnellisia rakentaa perhe...kaikki tämä vietiin minulta yhdessä pienessä hetkessä pois.Pyysin päästä suoraan kaavintaan koska aikaisempi kotityhjennys oli epäonnistunut.Kävin yhtä tunnekuohua läpi tämän jälkeen.Syytin itseäni kaikesta vaikka tiesinhän että aloin olla riskisynnyttäjä kun  lähestyin neljääkymmentä vuotta,mutta olihan niin moni saanut vanhempana kuin minä.Odotin jotenkin sinulta parempaa tukea vai olinko vain liian vaativa.Sinä töissä,minä kotona yksin näiden asioiden kanssa tuntui vetävän minut maanrakoon.Olihan minulla tietysti koira mikä oltiin hankittua hieman iloa meille tuomaan ei sekään tuntunut nyt auttavan.Tuntui että elämäni oli nyt loppu en jaksaisi.Ajatukseni kuitenkin sinussa ja sinun kainalossa sai minut ajattelemaan taas positiivisemmin.Kuinka rakastinkaan sinua ja kuinka elämä ilman sinua olisi tyhjää.Olit kaikkeni millään muulla ei olisi väliä ja ehkä kolmaskerta todensanoo.Oli kuin isku vyönalle kun kahdenviikon jälkeen operaatiosta lääkäri soittaa että testitulokset on tullut mitä otettiin.Minulla olikin Rypäleraskaus.Aika harvinainen sairaus suomessa.Jouduin hcg tarkailuun ensiksi kerran viikossa ja jos laskee hyvin sitten harvemmin.Lasta ei saisi yrittää ainakaan puoleen vuoteen.Olisin niin halunnut huutaa täysillä,mutta vaikenin vain tuskaiseen itkuun.Taas päässä kysymykset miksi minä?mitä olen tehnyt jotta mun pitää kärsiä?Siinä sitten kyynelehdimme molemmat,koska olihan meille tärkeää päästä yrittämään kun todellakin tuo ikäkin oli tulossa vastaan.Kuinka niin halusin sitä lasta, meidän lasta.Siitä oli muodostunut minulle iso asia kun olin niin halunnut tuoda sinun elämääsi jotain hyvää,mutta ei epäonnistuin kaikessa.Kirjoitin sinulle kirjeen missä kerroin että minun osaltani kaikki olisi ohi.Tämä tuskan määrä olisi liikaa.Rakkauden määrä  sinua kohtaan vei kuitenkin voiton taas enkä voinut luopua noista kasvoista ja siitä hellyydestä mitä sinulta sain kun yhdessä istuimme sohvalla kaulakkain.Olen edelleen tässä samalla sohvalla odottaen että onko meitä täällä sohvalla kaksi vaiko kolme.Muuten toivon  meidän kahden rakkaus ja hellyys pysyy niin suurena että istumme ainakin kahden tässä sohvalla vanhaksi asti.