Little happines

Meiltä puuttui se yksi pieni onni.(lapsi)jota emme olleet pitkän yrityksen jälkeen saaneet.Kävimme 3keskenmenoa ja rypäleraskauden läpi ja tutkimukset missä minut kuitenkin todettiin terveeksi.Päädyimme kuitenkin lopettamaan yritykset tai siis minä oikeestaan päädyin.Se tuska minkä keskenmenot toivat oli yhtä tuskaa minkä yksin kävin läpi kun kukaan ei tuntunut ymmärtävän miltä minusta tuntui ja mitä koin.Se oli vaan liikaa.Syytökset itseäni kohtaan kun en pystynyt puuttuvaa palaa tuomaan meille oli liian raskasta ja minun  oli aika päästää irti siitä haaveesta ja päästää sinut kärsimyksestä.Meidän täytyisi jatkaa kahdestaan.
Elämän täytyisi tuoda nyt uusia tuulia ja päätin ruveta taas reenaamaan ja laittamaan itseni kuntoon.Siinä samalla etsimme haaveissa ollutta uutta asuntoa meille nyt vaan kaksiota kun emme kolmiolla tehneet mitään.Kuinka ollakkaan löysimme kivan rivari kaksion ja nopeasti sait myytyä entisen asuntosi ja elämässämme vihdoin puhalsi paremmat tuulet.KUNNES SITTEN...huomasin että olin jotenkin sitten tullut raskaaksi.Taas pääni oli ajatuksista sekaisin.Meillä kaksio,lapsi...?mitä jos...?
Pelko täytti taas pääni jouduinko käymään läpi taas keskenmenon?en kestäisi sitä.Jouduimme ennenaikaisempaan ultraan ja olin jo varma että se olisi kuollut,koska en tuntenut mitään mikä olisi viestittänyt minulle että kaikki olisi hyvin.Peitin aluksi silmäni ,koska olin niin monesti nähnyt tyhjän tumman aukon ruudulla,mutta nyt siellä peitti aukon myös joku pieni vaalea käpertyneenä.Kyyneleet vierivät silmiltäni sillä tiesin että tämä oli jotain ihan muuta mitä aikaisemmin.Meille kerrottiin että viikkoja oli8+3 ja täsmäsi myös sikiön kokoon ja kaikki oli hyvin.Onnen kyyneleet vierivät meillä molemmilla vaikka tiesimme että vielä oli viikoja jäljellä jotta selvittäisiin pahimmasta.
Päivät ja viikot vierivät ja minulla oli kokoajan vaan huonompi ajatus tästä kaikesta.Se olisi kuollut tiedän sen kuinka kestän sen kun tiesin että sisälläni oli pieni olento ja sitten se olisi pois.Olinko taas epäonnistunut.Viikolla11+3 menimme taas ultraan ja epävarmmuus oli vallannut jo taas mieleni.Se on poissa miten kestän tämän minun pikkuiseni on poissa.Onneksi turhia puheita päätti kätilö ultrata heti jotta pääsisin taas piinasta.Sydämmeni hakkasi,mutta nyt katsoin monitoriin ja odotin kuvaa...siellä sinä olit elävänä ja terveenä onko meidän elämä todellakin mahdollista,onko onnemme kääntynyt?kaikki hyvin sanoi kätilö ja nyt meidän pitäisi vielä käydä nip.tutkimuksessa.
Viikko kului ja odotimme soittoa nip.tutkimuksista siellä saisimme myös tietää kumman saisimme.
Puhelun lopetettuani katsoin sinua hymyilin ja sanoin:kaikki hyvin ja meille tulee poika.Silmäsi kostuivat kyynelistä  ja halasimme toisiamme onnesta.Nyt meillä viikkoja 14+3.viime neuvola käynnissä sydän äänet kuuluivat ja kaikki vaikutti olevan hyvin.Kuitenkin sydämmeni valtaa kokoajan paha tunne mitä jos tapahtuu vielä jotain pahaa ?mitä jos menetän mun pienen poikani?
Yksin ollessani vaikka en tiedä kuuletko minua silitän hellästi vatsaani ja sanon koita kestää loppuun asti me luvataan olla sulle hyvä äiti ja isä.

Happy

Kuin usvainen harso siirtyi synkkyys ja antoi auringon paistaa.Sinä joka olit tehnyt elämästäni todentuista muuttui nyt onnelliseksi yhteiselämäksi.Nyt sinun kanssa naimisissa antaa minulle uuden mahdollisuuden uskoa ja toivoa että meitä on vain me kaksi.Ajatukseni palailee kuitenkin siihen päivään milloin kaikki tämä tapahtui.10.6 tulee tästä eteenpäin olemaan onnen päiväni.
         Se kuinka tunsin olevani heikko,voimaton ja jännityksestä sekaisin saa minut palaamaan sakastin huoneeseen kertaamaan sitä päivää mikä sai minut onnelliseksi.Hetken odotuksen jälkeen huomasin jo seisovani kirkon ovien takana odottaen että näkisin sinut vihdoin pukeutuneena parhaimpiisi ja odottavan minua.Viulun kielistä kajahti All of me  ja kirkon ovet aukesivat.Jalkani olivat voimattomat ja tärisivät jännityksestä ,mitkä olisivat sinun reaktiosi minusta.Voi kuinka komea olit muuta en itse ajatellut ottaessani ensi askeleet kirkon käytävälle.Minun olisi päästävä luoksesi koska kaipasin niitä kasvoja jotka tiesin herkkyydestä työntävän kyyneleet silmiisi.Mikään ääni ei enään kulkeutunut sisääni vain katseeni sinuun oli saanut minut otteeseeni ja sulkenut kaiken muun pois mielestä.Siinä sinä seisoit silmän kyynelten peittämänä ja tarjoten kättäsi jatkokävelyä varten joka sai minutkin kyynelten valtaan.Siinä me sitten seisoimme  papin edessä todistamassa sitä kuinka paljon rakastimme toisiamme ja kuinka lupaudumme elämäään elämämme loppuun asti toistemme kanssa.Tämän ihanasti huumorilla ja rakkaudella meistä kerrotun tarinan jälkeen kajahtikin papin suusta tahdotko sinä...jotenkin kaikki tapahtui nopeasti ja huomasin että tämä on tedellista ja tajusin oikeasti että olin saanut vierelleni sellaisen ihmisen jota rakastan yli kaiken ja tämä kaikki oli merkki siitä että kuulumme yhteen.En edes osaa sanoiksi luoda tämän päivän oloa ,koska siinä oli niin paljon rakkauden tunteita mitä on edes vaikea muuttaa sanoiksi.Se kuinka suunnittelimme näitä häitä ja kävimme ylä ja alamäkiä sen aikana päädyimme kuitenkin yhteisymmärrykseen asioista oli jo merkki siitä että me pystymme tähän ,me selviämme asioista yhdessä.Hääpäivämme oli unohtumaton ja jopa nyt vaikka siitä on kulunut vain  viikko sitä muistelee joka päivä kuinka täydellistä ja kuinka täydellinen sinä olit.Sinä rakkaani olet elämäni jota rakastan niin paljon etten edes pysty sanoiksi enään sitä kirjoittaa.Haluan sinun tietävän että minun sydämmeeni on kirjoitettu sinun nimesi mitä kukaan ei pääse sieltä pyyhkimään pois koskaan.

                                                                               RAKKAUDELLA

I and my loneliness

Tyhjää...äänenä taas jälleen 55tuumainen tv.Luulin todellakin olevani parisuhteessa jossa meitä olisi kaksi,mutta seuraa minulle pitää tv ja koira.Se kuinka sisälläni tuntuu tyhjältä ja yksinäiseltä on kuin olisi asuntokauppias ja yrittäisi myydä huoneistoja jotka vapautuvat toinen toisensa jälkeen.Ne haaveet missä olin elänyt tuntuu kadonneen ja jäljellä on vain tyhjiä huoneita,mitä en saa täytettyä.Vaikka kuinka yritän itselleni vakuutella että kyllä pärjään,tulee synkkyys taas paikalle kun lähdet pois.Se että lähdetkö mieluummin pois kuin jäisit minunkanssani yhteistä elämää miettimään on tyhjä kirjansivu  jota jään kääntämään kotia ja odottamaan muodostuisiko sinne tekstiä,joka kertoisi minulle totuuden siitä.Lähtemisesi on pakollinen,mutta kuitenkaan en halua käsittää sitä.Teitkö kaikkesi vai etkö vaan välitä tunteistani mitään ja onko elämä vain tätä sinun elämää joka minunkin pitää elää ilman omia haaveitani ?Tuntuu kuin minulle annettaisi ,mutta samalla otettaisi jotain pois.Olenhan jotain haaveitani saanut.Häät... ihanaa vihdoin nähdä sinut charmina pukupäällä alttarilla odottamassa.Sinä rakkaani...voin jo kuvitella sen päivän kuinka kävelen luoksesi kyynelten vierien onnesta poskilleni... onko tämä totta?
Kunnes taas päädyn sohvalle missä on vain minä eikä ketään muuta.En koskaan kuvitellut että meidän suhteemme olisi näin yksinäistä kaksin ,mutta kuitenkin yksin.Joka  päivä tuntuu että joku seinä kallistuu niskaani ja katon röpelöisyys lähestyy näkökenttääni.Olen lopen uupunut ja kyllästynyt yksinoloon ja yksinolemiseen kun tiedän että meitä on kaksi.

Epäonnen Tahdon

Elämä on merkitys ja aika mikä täytyy jakaa toisen kanssa kun oikean löytää.Minun elämääni tuli ihminen ja toi valtavan valon , onnen  ja rakkauden.Tiesin että se olit sinä jota tulisin viimeiset vuoteni rakastamaan enkä ketään muuta.Otin ison riskin kun aikani silloin mietin ja päätin kosia sinua.Olivathan tunteeni selkeät siitä ei ollut epäillystäkään.Sanoin silloin sinulle ...Jos nyt laitat tämän sormuksen sormeesi viemme tämän loppuunasti ja sinä laitoit!Aika on kulunut eikä muuta ole tapahtunut kuin turhia lupauksia.En kyllä itse ajatellut sitoutua siinä vaiheessa kun keinutuolin jalat rupeavat narisemaan allamme ,vaan siinä vaiheessa ajattelin  olla sinun vierelläsi kiikkua ja selata onnellisena hääkuvia ja jos meille vielä onni olisi suonut niin lapsemme kuvia.Se että olet siirtynyt miettimis linjalle saa minut epävarmaksi.Juu olet sanonut että menet,mutta ensiksi tämä syy et luota minuun jos jätän,seuraavaksi olet miettinyt onko varaa.Tällaisia ei mietitä jos tunteet ovat vahvat toista kohtaan ja oikeasti haluaisi itse avioliittoon.Päivät,viikot ja kuukaudet ovat tehnyt minut epävarmaksi.Olenko yksin tunteideni kanssa tässä suhteessa?Onko vain minun rakkauteni aitoa?Päivittäin jostain tulee muistutusta tv:stä tai muitten suusta häistä,kosinnasta yms.Pääni on tuskasta muruina ja sydän kiukusta,surusta tukehtuneena.Miksi?miksi ihmeesä sun piti tehdä mulle näin?olisitpa vaan torjunut mut jo silloin tai miksi ihmeessä meninkään kosimaan.En tiedä milloin on ollut näin paha olla kuin nyt on ?kuinka elämä voikaan riepotella kokoajan?Se että tekisi mieli ravistella sua ja sanoa miksi teit näin,miksi leikit mun tunteilla kun tiesit että se oli mulle iso ja tärkeä asia.Luulen  sinun tunteesi vaipuneen jotain jätät sanomatta tai et sano mitä sinä halauat,mutta on väärin hyväksyä toisen ehdotuksia ilman että haluaa niitä myös itse se loukkaa toista ja pahasti ilman seurauksia.Yksin ollessani mietin mitä olen sinulle.Olenko parsakaali jota et koskaan pistäisi suuhusi?Vai olenko sulle se oikea joka saa sullakin kipinän sydämmeen niinkuin mulla on tuntunut. Käsitykseni asiasta ja koko tulevasta elämästä on muuttunut hienoksi hiekaksi käsissäni jota yritän pidellä jotta se ei vaan livistäisi pois elättäen vielä toiveita että kaikki vielä muuttuisi paremmaksi.

Luottamuuden rajoilla

Kuinka luottamus saada haettua takaisin kun ihmisen mieli on petetty?Se tuska mikä jää arpena ihmiseen kun sitä on petetty on mahdoton saada pois.Mieli tekisi uskoa ja sitten kaikki kääntyykin ihan päin vastoin kun tulee pienikin vastoinkäyminen.Asioita joita olen joutunut kokemaan elämäni aikana on vaikea siirtää sivuun ja yrittää taas luottaa toiseen ihmiseen.Tietoisesti tiedän että et ole sama ihminen kuin aikaisempi kumppanini on ollut,olet aivan ihana persoona eikä sinua voi missään nimessä verrata  siihen.Kuitenkin kun joku ei mene niinkuin pitäisi pelkään että taasko minua petetään?olenko oikeasti näin helppo ihminen jotta minua voi aina mennentullen höynäyttää?eikö minua kukaan oikeasti voi rakastaa sydämmensä pohjasta?olenko oikeasti niin päällepäin helposti nöyryytettävä ihminen?olenko ruma ettei kukaan minuun voisi edes rakastua oikeasti?onko  nämä kysymykset vain sentakia olemassa koska itse tunnen palavaa rakkautta sinua kohtaan ja elän kokoajan pelossa viekö joku pois sen minulta?sinä kyllästyt ja rakkautesi sammuu minuun?löydät jonkun toisen tai haluaisit löytää jonkun paremman?ajatuskin siitä että menettäisin sinut menetän myös koko elämäni.Vaikka tiedän että jokaisella on oikeus onneen niin myös sinulla ja jos sinä et ole onnellinen minun kanssani täytyy minun antaa sinun mennä.Minä tiedän että sinä elet minun onneni ja jos sinä menet saat mukaasi myös minun elämäni.En tiedä miten käsittelisin tämän sanan LUOTTAMUS.Sehän on kuitenkin toiseksi tärkein sana rakkauden jälkeen.Miksi en luota siihen mitä sanot.Jotenkin ne tuntuvat mahdottomilta ja aina kerrot jonkun uuden sepityksen.Onko ne totta vai ei?sitä tuskin kukaan tietää.Joo tiedän myös itse että olen myös mustasukkainen mikä ei ole hyväksi,mutta tiedän myös sen että en ole koskaan käyttäynyt näin ja tiedän myös tähän vastauksenkin mikä taitaa olla ainut mihin osaan vastata.Rakkaus.Se salakavala tulinen roihu mun sisällä kun ajattelenkin suo.Se saa mun sydämmeni lyömään ja perhoset lentelee vatsassa kun sut taas tapaan.Se saa mun hengityksen kulkeemaan raskaammin kun sydänlyö kun odotan että soitat.Miksi,miksi ihmeesä kun mä vihdoin löysin mun kokoelämän onnen niin tulee kokoajan jotain mikä pilkkoo tätä suhdetta palapalalta.Enkä mä halua suo satuttaa,enkä myöskään haluaisi että sä satuttaisit muo.Vai onko niin että kaikki nää vastoinkäymiset on merkki siitä että me oikeesti rakastetaan toisiamme ja siksi tunteet koettelevat meitä kuin myös elämäkin on sitä tehnyt.Nää on taas kysymyksiä mihin en löydä vastauksia.Voinhan ainakin tänne kirjoittaa kun lupasin että en sinua sillä häiritse kokoajan  Rakastan sinua niin paljon,että se sattuu ja itkettää kaikkien ikävien asioitten jälkeen.

Sydämmen tuskaa

Nyt tuntuu että tämä karuton hiljaisuus jatkuu täällä pitkään.Mieleni on sekaisin enkä tiedä mitä pitäsi tehdä?Riittäkö suhteessa pelkkä rakkaus pitämään parin yhdessä?vaikka rakkaus on vahva side kestääkö sielu sen yksinäisyyden ja onko siinä mitään järkeä jos kuitenkin elämä lyö matalaksi vähänväliä?Nyt herää itselläni kysymys onko hänellä sydämmessään paikkaa ja tilaa minulle?vai viekö työ ne vähäisetkin ajat mihin olen suunnitellut jotain pois meidät toistemme luota.Miksi vähänväliä vastoinkäymisiä?onko tämä merkki että emme kuulukkaan yhteen?niin paljon kysymyksiä,mutta ei vastauksia.Vaikka kuinka yritän miettiä vastauksia en saa itsestäni muuta irti kuin kyyneleet silmiin.Päässäni pyörii kokoajan oliko tämä tässä johtaako tämä meidät erilleen ja se pelottaa minua todella paljon.Se että olisin yksin...no siis periaatteessa olenhan yksin melkein kokoajan,mutta niin että tietäisin et olisi lähellä enää koskaan...saa karvani nousemaan pystyyn.Pystyisinkö herämään  aamulla ylös niin että sinun kasvosi ei olisi edes välillä käteni ulottuvilla kun silmäni avaan?Elämäni on jotenkin turhaa.Tuntuu kuin minulta haluttaisiin viedä kaikki onni pois,kuin kostoksi jostain mitä en ole tehnyt.Onko meidän yhteisen elämän suunnitelmat kaiverrettu kiveen niin että ne ei koskaan toteudu.Oliko ne minun onnellisen elämän haaveita,mitkä jäävät vain muistoiksi sydämmeeni.Elämäni rakkaus,lapsi kanssasi ja ne ihanat haaveet siitä että olisin saanut valkoisissa kävellä luoksesi ja sanoa sen yhden sanan TAHDON,tuntuu kuin paha tuuli olisi yhtäkkiä vienyt kaiken pois ja jättänyt minulle vain rikkoutuneen sydämmen jäljelle.

Elämä tässä ja nyt!

Jotenkin kaikki vain hiljeni.Ei liikettä ei ääntä ...hiljaista.Asunnossa  kaikui vain minun tuskassa kiemurtelema sydän mikä itki ikävää lähdettyäsi taas työputkelle.Olin taas saanut nauttia seurastasi ne ihanat neljäviikkoa kun vietit kesälomaa.Aika kuitenkin vierii nopeasti ja karu paluu arkeen taas koitti.Pelkkä saatto sinut linjautoasemalle oli tuskaa ja vääntöä että en taas ratkeaisi itkuun.Päätin olla vahva ja sanoin itselleni että kestän tämän ja pidän tunteeni kurissa en itke.Kunnes sinun piti sanoa ne maagiset sanat Rakastan suo.Olin pelin menettänyt.Kyyneleet vaan vierivät väkisin silmilleni ja siitä liukuivat pitkin poskia.Tilanne tuntui vaan niin raskaalta että mielestäni sanoin myös takaisin Rakastan suo,mutta voi olla että sanat takertuivat kirjaimiksi kurkkuuni.Mä meen sanoin ja käännyin ja lähdin.Koko kävelymatka tuntui monilta kilometreiltä vaikka matkaa tuskin oli edes kilometriä.Itkin koko matkan ja mietin miten jaksaisin odottaa taas nämä päivät että palaisit luokseni.Kotona yritin vain tehdä normaali kotiaskareita,mutta jokapaikasta tuli eteen jotain mikä muistutti sinusta ja sai taas minut tajuamaan että et olisi täällä.Kyyneleet vain väkisin tulvivat silmiini vaikka kuinka yritin vastustaa niitä.Voi kuinka kaipasin jo sinua.Kaipasin sitä kainaloa mihin kaaduin kun katsoimme tv.ttä.Kaipasin sitä hymyä kun olin huonolla tuulella mikä sai minut nauramaan,kaipasin sitä halia mikä sai minun oloni tuntemaan turvalliseksi ja ennenkaikkea niitä kasvoja kun aamulla avaan silmäni ensimmäisen kerran ja kaikkea sitä mitä yhdessä teemme.Kaipaan niitä ihan hirveästi kuinka kestän nämä päivät ja kuinka taas totun siihen että et ole jokapäivä lähelläni.Taas sain muistutuksen siitä miten minusta oli löytynyt uusi piirre...Rakkaus olin rakastunut sitä se oli.Vaikka olimme olleet yhdessä lähes kaksi vuotta oli tunteeni kuin vasta ihastuneella teinillä.Tunteeni olivat niin vahvat että tiesin että näitä ei niin vain murskattaisi.Minun elämäni,onneni ja rakkauteni olet sinä.Sinua olin odottanut kaikki nämä vuodet ja joka kerta kun lähdet luotani tekee se minut yhä varmemmaksi,sinä olet se jota rakastan ja jonka kanssa haluan elää elämääni  aina.