Meiltä puuttui se yksi pieni onni.(lapsi)jota emme olleet pitkän yrityksen jälkeen saaneet.Kävimme 3keskenmenoa ja rypäleraskauden läpi ja tutkimukset missä minut kuitenkin todettiin terveeksi.Päädyimme kuitenkin lopettamaan yritykset tai siis minä oikeestaan päädyin.Se tuska minkä keskenmenot toivat oli yhtä tuskaa minkä yksin kävin läpi kun kukaan ei tuntunut ymmärtävän miltä minusta tuntui ja mitä koin.Se oli vaan liikaa.Syytökset itseäni kohtaan kun en pystynyt puuttuvaa palaa tuomaan meille oli liian raskasta ja minun oli aika päästää irti siitä haaveesta ja päästää sinut kärsimyksestä.Meidän täytyisi jatkaa kahdestaan.
Elämän täytyisi tuoda nyt uusia tuulia ja päätin ruveta taas reenaamaan ja laittamaan itseni kuntoon.Siinä samalla etsimme haaveissa ollutta uutta asuntoa meille nyt vaan kaksiota kun emme kolmiolla tehneet mitään.Kuinka ollakkaan löysimme kivan rivari kaksion ja nopeasti sait myytyä entisen asuntosi ja elämässämme vihdoin puhalsi paremmat tuulet.KUNNES SITTEN...huomasin että olin jotenkin sitten tullut raskaaksi.Taas pääni oli ajatuksista sekaisin.Meillä kaksio,lapsi...?mitä jos...?
Pelko täytti taas pääni jouduinko käymään läpi taas keskenmenon?en kestäisi sitä.Jouduimme ennenaikaisempaan ultraan ja olin jo varma että se olisi kuollut,koska en tuntenut mitään mikä olisi viestittänyt minulle että kaikki olisi hyvin.Peitin aluksi silmäni ,koska olin niin monesti nähnyt tyhjän tumman aukon ruudulla,mutta nyt siellä peitti aukon myös joku pieni vaalea käpertyneenä.Kyyneleet vierivät silmiltäni sillä tiesin että tämä oli jotain ihan muuta mitä aikaisemmin.Meille kerrottiin että viikkoja oli8+3 ja täsmäsi myös sikiön kokoon ja kaikki oli hyvin.Onnen kyyneleet vierivät meillä molemmilla vaikka tiesimme että vielä oli viikoja jäljellä jotta selvittäisiin pahimmasta.
Päivät ja viikot vierivät ja minulla oli kokoajan vaan huonompi ajatus tästä kaikesta.Se olisi kuollut tiedän sen kuinka kestän sen kun tiesin että sisälläni oli pieni olento ja sitten se olisi pois.Olinko taas epäonnistunut.Viikolla11+3 menimme taas ultraan ja epävarmmuus oli vallannut jo taas mieleni.Se on poissa miten kestän tämän minun pikkuiseni on poissa.Onneksi turhia puheita päätti kätilö ultrata heti jotta pääsisin taas piinasta.Sydämmeni hakkasi,mutta nyt katsoin monitoriin ja odotin kuvaa...siellä sinä olit elävänä ja terveenä onko meidän elämä todellakin mahdollista,onko onnemme kääntynyt?kaikki hyvin sanoi kätilö ja nyt meidän pitäisi vielä käydä nip.tutkimuksessa.
Viikko kului ja odotimme soittoa nip.tutkimuksista siellä saisimme myös tietää kumman saisimme.
Puhelun lopetettuani katsoin sinua hymyilin ja sanoin:kaikki hyvin ja meille tulee poika.Silmäsi kostuivat kyynelistä ja halasimme toisiamme onnesta.Nyt meillä viikkoja 14+3.viime neuvola käynnissä sydän äänet kuuluivat ja kaikki vaikutti olevan hyvin.Kuitenkin sydämmeni valtaa kokoajan paha tunne mitä jos tapahtuu vielä jotain pahaa ?mitä jos menetän mun pienen poikani?
Yksin ollessani vaikka en tiedä kuuletko minua silitän hellästi vatsaani ja sanon koita kestää loppuun asti me luvataan olla sulle hyvä äiti ja isä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti