Tyhjää...äänenä taas jälleen 55tuumainen tv.Luulin todellakin olevani parisuhteessa jossa meitä olisi kaksi,mutta seuraa minulle pitää tv ja koira.Se kuinka sisälläni tuntuu tyhjältä ja yksinäiseltä on kuin olisi asuntokauppias ja yrittäisi myydä huoneistoja jotka vapautuvat toinen toisensa jälkeen.Ne haaveet missä olin elänyt tuntuu kadonneen ja jäljellä on vain tyhjiä huoneita,mitä en saa täytettyä.Vaikka kuinka yritän itselleni vakuutella että kyllä pärjään,tulee synkkyys taas paikalle kun lähdet pois.Se että lähdetkö mieluummin pois kuin jäisit minunkanssani yhteistä elämää miettimään on tyhjä kirjansivu jota jään kääntämään kotia ja odottamaan muodostuisiko sinne tekstiä,joka kertoisi minulle totuuden siitä.Lähtemisesi on pakollinen,mutta kuitenkaan en halua käsittää sitä.Teitkö kaikkesi vai etkö vaan välitä tunteistani mitään ja onko elämä vain tätä sinun elämää joka minunkin pitää elää ilman omia haaveitani ?Tuntuu kuin minulle annettaisi ,mutta samalla otettaisi jotain pois.Olenhan jotain haaveitani saanut.Häät... ihanaa vihdoin nähdä sinut charmina pukupäällä alttarilla odottamassa.Sinä rakkaani...voin jo kuvitella sen päivän kuinka kävelen luoksesi kyynelten vierien onnesta poskilleni... onko tämä totta?
Kunnes taas päädyn sohvalle missä on vain minä eikä ketään muuta.En koskaan kuvitellut että meidän suhteemme olisi näin yksinäistä kaksin ,mutta kuitenkin yksin.Joka päivä tuntuu että joku seinä kallistuu niskaani ja katon röpelöisyys lähestyy näkökenttääni.Olen lopen uupunut ja kyllästynyt yksinoloon ja yksinolemiseen kun tiedän että meitä on kaksi.
